Sauter Biogas Finland
Huhtikuun kuukausikirje
Kevät on kiireistä aikaa lähes kaikessa rakentamisessa - niin myös biokaasulaitoksien valmistamisessa. Tämä näkyy myös Sauter Biogas Finlandin tekemisessä.
Uusimpana henkilörekrytointina meillä aloittaa tässä kuussa projekti-insinöörinä Risto Juutinen, jolla on monen vuosikymmenen kokemus vaativista rakennusalan projekteista eri rooleissa. Risto ottaa vastuulleen Pohjolan Perunan ja Pielisen Bion työmaat.
Hartwallilla on odotettu kovasti kevätaurinkoa. Nyt lämpö riittää reaktoreiden kupujen asennukseen. Kaksi ensimmäistä kupua on jo asennettu ja seuraavat ovat asennusvuorossa ensi viikolla. Tällä viikolla alkaa myös biokaasulaitoksen täyttö ja ylösajo. Nyt näyttää vahvasti siltä, että haastavan projektin valmistumisaikataulu jää alle vuoteen.
Pohjolan Perunalla maatöitä ehdittiin saamaan hyvälle alulle viime vuoden puolella. Pohjavalujen teko on tarkoitus käynnistää vielä tämän kuukauden aikana. Detaljisuunnittelua on saatu vietyä eteenpäin Suomessa ja Saksassa läpi talven.
Pielisen Bion työmaalla on tehty maatöitä viimeiset viikot. Ensimmäisten reaktoreiden perustukset on tarkoitus saada valmiiksi tässä kuussa, jotta reaktoreiden valutyöt pääsevät käyntiin toukokuussa. Muuten maatyöt jatkuvat vielä kesää kohti. Onneksi tontilla on tilaa.
Farmikaasun kakkosreaktori on suurimmalta osaltaan saanut eristeet pintaan. Yhteys tekniseen tilaan on valmiina ja rejektin lämmön talteenottojärjestelmän kaivuutyöt ovat edenneet pitkälle. Kaasun siirtokontit kaasun ulosmyyntiä varten ovat tulossa vielä tämän kuun aikana.